Näytön eteneminen

Tänään ajattelin kertoa viime viikon puserruksesta, eli siitä kuinka viimeinen näyttöni etenee. Stressiä puskee joka suunnalta, mutta olen todella tyytyväinen tähän työhön. Perusasiat näytöstä: tee vähintään viisi korua / pienesinettä. Jos haluaa tehdä hopeisen version, niin se on tehtävä omasta pussista.

Ammattipiirustus, hieman hutaisten tehty, mutta valmis kuitenkin.

 

Tässä on protokappale messingistä. Osia on tehty puolivalmiiksi. Protokappaleen juju on siinä, että pystyy tekemään kaikki mokat tähän, jotta niitä ei toistaisi muissa töissä. Kuvan kuuluisi olla pystysuoraan, mutta en jaksa sitä nyt alkaa kääntelemään.

 

Nämä työt ovat sitten varsinaisia töitä. Keskellä on prässityökalu, jonka avulla sain tuollaisen soikean kolmiulotteisen muodon tehtyä. Yksi töistä on hopeinen, loput ovat pronssia.

 

 

Seuraava vaihe oli sahata ylimääräiset pois. Tässä vaiheessa tajusin tehneeni lusikkapesän.

 

 

Teeren tein siten, että muotoilin fimomassasta noin about teeren näköisen linnun ja pistin sen paistumaan. Kovettamisen jälkeen tein tarkempia yksityiskohtia mikromoottorilla. Lopuksi valoin linnun hiekkavaluna, jolloin sain aikaan pronssisen version.

 

 

Tein samaan syssyyn kaikki linnut. Kuva hieman valottui liikaa, mutta kännykkäkameralta ei voi liikoja vaatia. Tuo kirkkain on hopeaa, ja pyöreä juttu sen keskellä on valukanava. En ollut vielä sahannut sitä irti ennen kuvaamista.

 

 

Alun perin tarkoituksena oli tehdä kivet spektroliitista, koska sen valoilmiö on huikaiseva, sekä se olisi sopinut hyvin innoittajani värimaailmaan. Kävi kuitenkin niin, että spektroliittihan on maasälpää, joka minun kovissa otteissani hioutuu jopa käsin hiottaessa ohueksi lituskaksi. En voi liikaa kuvailla sitä ketutuksen määrää, kun tajusin jokaisen kiven olevan pilalla. Hieman viilennyttyäni päätin tehdä kivet mahdollisimman kovista ja värikkäistä kivistä. Valitsin akaatin (oranssi), jaden (vaalea vihreä), mustan kvartsin (musta...), heliotroopin (tumman vihreä), kittilän jaspiksen (pienin punainen) sekä määrittelemättömän akaatin, jonka epäilen olevan heliotrooppia, jonka punaisuus on vain levinnyt valtaväriksi. Kuten näkyy, kivet ovat hieman eri kokoa, mutta se ei varsinaisesti haittaa tässä työssä. Muutoinkin noin pienten kivien hiominen on minulle vaikeaa, joten olen täysin tyytyväinen työpanokseeni.

 

 

Tässä siis edistymiseni viime viikon ohelta. Juuri en ole kerennyt tänne päivittelemään kuulumisia, koska hieman on ollut epäonnea, joka on vain stressannut lisää. Meinaan vaan että vesijärjestelmä kosahti, jolloin meiltä loppui veden tulo. Lisäksi sain yllärin, kun keittelin riisipuuroa: luulin niiden olevan pieniä akananpaloja, jotka olivat eksyneet riisin joukkoon. Mutta ei, ne olivatkin sitten kuolleita ötököitä, jotka nousivat esiin kun keittelin niitä. Tarkastin sitten kaikki jauhopussit, joista niitä löytyi lisää. Ei kun miehelle muovipussi kouraan, johon mätin kaikki avatut pakkaukset. Mies tyhjensi ne bioskaan, jonka jälkeen kipaisimme kauppaan ostamaan uusia jauhopusseja sekä tiiviö-rasioita. Nyt on sitten ötökätön ja puhdas keittiö! Toivottavasti ensi viikko sujuu hieman jouhevammin...

 

 

Kouluprojektista vielä...

Viimeksi kun kerroin kouluprojektini valmistumisesta, niin ajattelin hieman jatkaa sitä. Tässä on muutama kuva lisää:

Korukivet, jotka kaiversin rintaneulaan koristeiksi. Tummimmat ovat mokaiittia, hieman vaaleammat kittilän jaspista, ja oranssi tiilijaspista. Vihreä on jadeiittia.

Tässä on prässityökalu, jonka avulla painoin lehtien painaumat. Tänään on taas tämän työkalun tekemistä hieman toiseen hommaan. Voin sanoa, että tuon harmaan muovin sahaus on niin maan kettumaista hommaa!

Ja tässä oli tämä valmis työ vielä kerran.

Vadelmaisia rintaneuloja

Koulussa on ollut projekti tehdä koruja sarjatuotantona. Tehtävänä oli tehdä minimissään viisi korua, joiden inspiraation piti tulla itse valitsemasta sadusta. Minun satuni oli Topeliuksen Vattumato.

Koruun kuului tulla pakollisena prässäys sekä jokin itse valitsema erikoismenetelmä. Itse halusin palavasti kokeilla emalointia. Kuten kuvasta näkyy, vadelman lehdet ovat prässätty kuopille ja kuoppiin on laitettu emalia. Vadelmat itse ovat korukiviä; vihreä on jadeiittia (jade on yleisnimike jadeiitille ja nefriitille), oranssi on tiilijaspista ja tummempi on mokaiittia. Lisäksi muissa rintaneuloissa on käytetty kittilän jaspista (tumman punainen kivi, jossa on hematiittia siellä täällä).

Jätin emaloinnin jälkeen pinnan poltetun näköiseksi, koska tuotteeseen tuli ihanan syksyinen tunnelma. Plitsasin reunoja hieman tummemmiksi, jotta maisemallisuus korostuisi. Taustat ovat myös plitsattu tummiksi lukuunottamatta vadelman lehtien kohoumia. Efektistä tuli kiva, kun kohoumat kiiltää kuparinpunaisena tummalla taustalla. Minusta taustan huolittelu on myös tärkeää, se osoittaa työn olevan ammattimaisesti valmistettu.

Nämä työt menevät koulun myymälään Tuurishoppiin myyntiin. Itselle saa ostaa materiaalien hinnalla yhden työn. Ajattelin luonnollisesti valkata itselleni sen parhaimman. Nyt vain mietityttää se, millä hinnalla nämä laitetaan myyntiin? Kova työ oli tehdä, mutta näkyykö se hinnassa?

Helmikokeilu valmistui!

Sain vihdoin viimein valmiiksi kokeiluni koon 12 siemenhelmistä. Bongasin Tohon sivuilta kukkakoristeen ja olin aivan ällistynyt siitä, miten kaunis se oli (tosin ammattilaisen tekemä tuote ja tuotevalokuvattu kuva on pakostakin kaunis). Päätin siis kokeilla omasta päästä kiskomaani sovellusta, ja tuotos on tässä:

Lopputulos muistuttaa mukavasti kärhön kukkaa hieman. Terälehdet taipuvat suppuun ja auki, joten tähän tuli mukava liikkeen fiilis. Keskushelmet ovat kuukivistä tehtyjä. Joskus tilasin näitä helmiä netistä ja huomasin nämä käyttökelvottomiksi muihin projekteihin. Aikaa kului, ja tänne ne sitten päätyivät.

Nyt olen innostunut näistä kolmiulotteisista muodoista, joita helmillä voi tehdä. Tämä on hieman vaikeampaa, kuin lattanan tuotteen tekeminen, sillä varsinkin kapeissa kohdissa langan kiristäminen on ärsyttävän vaikeaa. Mutta eiköhän se tulevaisuudessa helpotu, kun kokemusta karttuu!

Lopputyö lähestyy...

Vielä viikko pari, ja sitten on näytön paikka! Siis kirjaimellisesti minulla on viimeinen näyttö eli lopputyö. Enemmän tai vähemmän kuumeisesti olen pohtinut ja päätäni seinään hakannut, että mitä ihmettä minä teen!? Rintakoru vai kaulakoru vai peräti ihan vain koriste-esine. Mistä minä sen teen? Millaisen minä teen?

Kaksi ja puoli vuotta koulua, mutta sormi suussa olen edelleen. Taitoa on jonkun verran, mutta kun pitäisi vielä inspiroituakin tekemään sarja. Viime kesänä suunnittelin korun jo valmiiksi, ja kouluun tullessa opettaja kertoi, että koruja pitää olla viisi saman tyyppistä kappaletta ja että materiaalit ovat sitten messinki ja graniitti, joskin jos haluaa lunastaa yhden itselleen, niin sen voi tehdä arvokkaammista materiaaleista. Siinä tilanteessa tuntui kuin joku olisi läväyttänyt avokämmenellä poskelle!

Perinteisesti lopputyöhön kuuluu henkilö, jonka tuotoksista haetaan inspiroitumista. Tänä vuonna se henkilö ei saa olla koruntekijä, mutta hänen pitää olla tunnustettu suomalainen taidekäsityöläinen. Itsehän en oikein tästä suomalaisesta muotoilusta innostu, joten itku meinasi tulla etsiessäni sopivaa kandidaattia. Selattuani läpi valkean ja mitäänsanomattoman skeidan, jota myös suomalaiseksi muotoiluksi kutsutaan, alkoi pilkottaa hieman väriä. Lähemmäksi päästyäni löysin värien ilotulitusta, muotojen kujeilua ja puhdasta ihanaa lapsenmielisyyttä! Löysin Kustaa Saksen: http://www.hugoandmarie.com/artists/kustaa-saksi

Nyt pitäisi vain löytää yhteistä säveltä muotokielen suhteen. Valmiissa tuotteessa pitäisi olla samantyylistä henkeä kuin on inspiraatiohenkilön töissä. Oma muotokieleni on verrattain simppeliä, joten on hieman haastavaa saada yhtä räiskyviä aikaansaannoksia kuin Kustaa Saksella. Sinänsä on harmillista, että koulutuksen kuvaamataidon puoli oli silkkaa turhuutta. Siinä ei mitenkään rohkaistu tekemään mitään muuta kuin kokeilemaan eri tekniikoita. Olisi ollut kivaa, jos olisi tehty tällaisia inspiroitumistehtäviä. Mutta ammattikoulussahan ei liikoja saa vaatia oppilailta, saattaa vielä jonkun herkkä itsetunto romahtaa, kun omalla ajalla käsketään etsimään inspiraationlähteitä ja siinä suunnittelemaan koru- tai vaatesarja. Voi herranlettas!

Epäilen, että muutamalla lopputyön suorittajalla ensi keväänä on sormi suussa vielä enemmän kuin minulla. Mutta nyt on aika ottaa sormi pois suusta, laittaa kynä käteen ja alkaa tuhertelemaan luonnoksia!

Fimomassailua

Kokeilin tässä päivänä muutamana fimomassakorujen tekemistä. Niille, jotka eivät tiedä, fimo on polymeerimassaa, joka on kuin lasten muovailuvahaa, mutta se kovettuu uunissa. Olen nähnyt pinterestissä niin ihania koruja, että haluan myös itselleni muutamat.

Aloitin kokeiluni vaapukoiden tekemisellä. Pidän itseäni ihan perusnäppäränä ihmisenä, joten oli yllätys, kun työni ei lainkaan muistuttanut netin tekeleitä. Purin koko työn ja tein mansikat. Ne onnistuivat paljon paremmin. Toisena työnä tein kaksi banaania, kun en muutakaan keksinyt. Kahden koruparin tekemiseen kului noin kolme tuntia. Ensimmäinen kokeilukerta oli kyllä kova kolaus itsetunnolle!

Toiselle kerralle valmistauduin siten, että haalin vanhoja käyttämättömiä leipomatyökaluja mukaan ja surffailin vielä kerran pinterestissä katsomassa tarkemmat ohjeet. Nyt vaapukat onnistuivat joten kuten, mutta vielä parantamisen varaa on. Lisäksi tein muutamat riipukset millefioritekniikalla. Rakastuin niihin riipuksiin! Ihanan värikkäitä mustalla pohjalla.

Kaiken kaikkiaan fimomassailu on mukavaa puuhaa, mutta yllättävän vaikeaa. Vaikeutta lisää se, että jos tekee koruja, niin niihin pitää tehdä ripustuslenkeille reiät. Ajattelin vielä harjoitella, mutta saa nähdä josko harjoittelen itseni niin taitavaksi, että voisin tehdä kakkupala-korvakorut. Tai sitten tilaan ne elvari.fi:stä.

Uusimpia helmitöitä

Kesällä tuli tehtyä vielä muutamia kuvallisia helmirannekoruja. Ajattelin ensin tehdä tuon Coffee-addict- rannekorun itselleni, mutta akuutti rahapula iski. Tilasin ihan tuota varten helmiä lisää. Olen varmaan hieman shoppaholic, koska saan mitättömämmänkin askartelutarvikkeen ostamisesta mielettömän onnellisuuskohtauksen. Tosin pelkkä katseleminenkin auttaa jo parantamaan mielialaa. Joskus saan samanlaisen tunteen jo omistamistanikin tuotteista, kunhan saan vain hyvin inspiraation ensin.

Tähän sain inspiraation oranssin voimaannuttavasta väristä. Eri kuvioita miettiessäni tuli mieleeni Espanja, ja flamenco-tanssijat. Mielikuvissani tanssijattarilla on hiuksissaan oransseja kukkia. Mustat hiukset korostavat oranssin sävyjen kirkkautta. Pidän tästä mallista. Ehkä teen muutamia kokeiluja myös toisilla väreillä.

Tänään matkani vie renkaita vaihtamaan. Olen jo viikon jännittänyt sitä, onko tie jäinen. Koska talvirenkaani ovat edelleen vanhemmillani, pitää siis surauttaa heille vaihtamaan renkaat ja samalla käydä ryöstöretkellä. Äiti oli eilen leiponut tuoretta pullaa, ja kaikkihan tietävät, että äidin leipoma pulla on maailman parasta!

Korukivistä asiaa

Ajattelin kertoa hieman korukivistä, joita olen hionut koulussa. Korukivet ovat mielestäni ihania, koska niiden värit, kuviot, ominaisuudet ym. ovat ainutlaatuisia. Jokainen kivi on erilainen. Tässä on muutamia esimerkkejä:

 

Punamustat ovat rodoniitteja. Ne ovat helppoja hioa, koska ne ovat tarpeeksi kovia ja ne eivät lohkeile kovin helposti.
Vihreät ovat brasilialaista joenpohjaa. Okei, se ei kerro sen enempää, mutta dyykkasin kivitasoja valmistavan yrityksen jätekasasta palasen, jota omistaja kutsui brasilialaiseksi joenpohjaksi. Tämä on myös hyvä hioa, sillä se on sitkeä ja tiivis kivi.
Ylin tumma kivi on haukansilmä. Haukansilmä on tumma versio tiikerinsilmästä. Tässä kivessä ei ole valoilmiötä, mutta se ei minua haittaa. Itse asiassa pidän enemmän tuollaisesta tumman sinisenmustasta versiosta.
Alin kivi on kuplajaspista tai valtamerijaspista, kummin sitä vain haluaa kutsua. Kaikki jaspikset ovat helppoja hioa: ne ovat sitkeitä, kovia, tiiviitä jne. Jaspiksia on aivan mielettömästi eri tyylisiä ja kuviot vaihtelevat laidasta laitaan. Suosikkikiveni on nimenomaan kaikenlaiset jaspikset.

 

Tässä kuvassa on myös jaspiksia. Punavihreä on heliotrooppia eli jeesuksen verikiveä. Yleensä punainen on pieninä pisaroina, mutta löysin tälläisin ihanan aaltoilevan kuvion. Oranssi on käärmeennahkajaspista. Tämän kiven kiillottuvuusaste ei ole kovin kummoinen, joten en ole niin tykästynyt siihen. Heliotrooppi sen sijaan on aivan mahtava! Nämä kuvan kivet ovat vain sahatut ja kastellut läpimäräksi. Näitä siis ei ole hiottu sen kummemmin. Ymmärrättehän siis miksi minä villiinnyn, kun sanon löytäneeni aivan ihastuttavan raakakivipalan?

 

Tämä on vain pieni otanta kivistä, joita minulla on, saati sitten jos näkisitte koulun kivivaraston. Huone täynnä hyllyjä, jotka notkuvat tiiviisti kasatuista kivenlohkareista. Isoimmat kivet ovat monen kilon painoisia, pienimmät kuin pikkurillin kynsi. Timantit voivat olla tytön parhaita ystäviä, mutta verrattuna korukivien monimuotoisuuteen ne ovat aika tylsiä.

 





Syksyn innoittamana

Pidän syksystä, vaikka puuhaa on niin paljon. On haravointia, oksimista, syyssiivousta, kynttilöiden laittoa, sienien keruuta ja niin edelleen. Rakastan sitä, kun puut saavat kultauksen, kaikkialla hehkuvat energiavärit (keltainen, oranssi ja punainen) ja puiden muodot tulevat esiin. Syksy innoitti tekemään korukokeilun:

 

Halusin tehdä kolmiulotteisen työn. Riipus on messinkiä, joka on hopeoitu syanidiliuoksessa sekä pohja on hivenen plitsattu. Pohjaan on valssattu kuviointia, reunuslanka kieputettu ja juotettu kiinni, lehdet sahattu ja kuvioitu mikroporakoneella sekä juotettu kiinni lankaan. Koko lehti on kahdesta kohtaa juotettu kiinni taustaan.

 

Tästä tuli tosi hauska työ, vaikka olikin vaativa. Valitettavasti lehti ei ollut juottunut kunnolla kiinni, sillä käytössä mokoma irtosi kuin syksyinen lehti konsanaan. En ole vielä kerennyt korjata sitä. Eniten harmittaa se, että juottamisen jälkeen se pitää uudestaan hopeoida ja plitsata. Toisaalta, jos koulussa tulee tylsä hetki, niin onpahan ainakin tekemistä.

Valamisen tuotoksia

 Viime kerralla kerroin valamiskokeiluistani. Nyt sain vihdoin viimein kuvia tuotoksistani. Ylemmässä kuvassa on siis hopeavaluja: toinen on tehty vanhasta hiuspinnistäni, toinen on tehty lasten muovilelusta.

Alemmassa kuvassa on ensimmäinen kokeilu hiuspinnistä; tämän valun tein pronssista. Tuo järkyttävä möhkäle on valukanavan valos, eli ensin täyttyy valettavaksi tehty kuvio, ja kaikki ylimääräinen pronssi täyttää sen jälkeen valukanavan. Valukanava sahataan pois, jolloin se ei enää haittaa itse tuotetta.

Pronssi- ja hopeavaluja

Syksy tuntuu vievän voimia vinhaan tahtiin. Normaalisti olen syksyllä kuin pieni orava kahviporeissa, mutta tänä syksynä väsymys on iskenyt todella rankasti. Normaalit askareet tulee tehtyä, mutta mitään erityistä ei oikeastaan jaksa tehdä.

Koulussa olemme edistyneet metallin sulatukseen ja valamiseen. Aika jännää oli ensimmäisellä kerralla, koska käytännössä sulatus tarkoittaa sitä, että sinulla on toho toisessa kädessä, metallitanko toisessa kädessä ja puolen metrin päässä on kuppi täynnä sulaa pronssia tai hopeaa. Pronssi (kupari ja tina) sulaa noin 1062 asteessa ja hopea oli jotain vähän alle tuhat. Voin sanoa, että ei ainakaan palele!

Valamisessa on tärkeää, että metalli on täysin sulaa. Metalli kerääntyy sulaksi pisaraksi, jota kannattaa hieman pyöritellä upokkaassa, jotta se varmasti on täysin sulanut. Pronssissa minulla on jäänyt joka kerralla pieni möykky, joka ei ole sulanut. Onneksi se on viimeisenä pyrkimässä pois upokkaasta, joten se ei haittaa valua.

Olemme valaneet joko harkoksi tai olemme tehneet hiekkavalun omavalintaisesta esineestä. Itse tein valumuotin vanhasta rikkinäisestä hiuspinnistä. Pronssivalu jäi hieman vajaaksi, koska joko en lämmittänyt pronssia tarpeeksi tai pronssi muuten vain on paljon sitkeämpää juoksemaan kuin hopea. Hopeavalu näet onnistui täydellisesti! Kaikki yksityiskohdat onnistuivat hyvin. Lisäksi tein vielä isälleni lahjaksi hopealeijonan: opettajallani on opettajankopin kätköissä lelulaatikko, josta oppilaat ovat voineet tarvittaessa ottaa esineen, jota voi käyttää mallina kaivertaessa. Kävin tutkimassa valikoimaa ja löysin sieltä pikku Simban, joka on noin 1,5 cm pitkä ja 1 cm leveä leijonanpoika istuma-asennossa. Ensimmäinen valu epäonnistui, koska minulla ei ollut upokkaassa tarpeeksi hopeaa. Leijonaparan pää jäi vajaaksi. Tarkemmin mietittynä tein valukanava leijonan peffaan, jonka jälkeen valu onnistui hyvin. Voi Simba raukkaa!

Olen innostunut hiekkavalusta, sillä se ei vaadi niin hirveästi työvälineitä. Valukehikot voi tehdä itse puusta, valettavat esineet löytyy kotoa ja niin edespäin. Hiekka ja toho ovat tärkeimpiä hankintoja. Hiekaksi ei kelpaa mikä tahansa rantahiekka, vaan sen pitää olla erittäin hienoa ja öljypitoista, jotta valusta saa yksityiskohtaista. Pitäisi vain tarkistaa hiekan hinta. En kuitenkaan usko, että se tulisi järin kalliiksi, koska valtaosan hiekasta voi uusiokäyttää yhä uudelleen.

Ulkona paistaa ihana aurinko! Tänään aion nautiskella vapaapäivästäni, lenkkeillä ja samoilla luonnossa. Hyvää ja aurinkoista syyspäivää kaikille!

Sarjassamme "Haluaisin tehdä..."

Lukukauden ensimmäinen koulupäivä on ohi. Startti oli kevyt: jaarittelua siitä, mitä kukin teki kesälomallaan, tietokoneella tarkistettiin suoritetut kurssit, syötiin ja kierrettiin loppupäivä näyttelyitä. Ammattikoulussa tuntien vaativuus on siis huippuluokkaa.

Päämuseossa oli kansantaide-näyttely, joka oikeasti innoitti minuakin. Ehkä hieman liikaa alastomia naisia ja groteskeja kuvakulmia, mutta iloiset värit piristivät. Koska nämä teokset ovat todellakin kansantaidetta, niin niiden tekijät eivät ole välttämättä käyneet minkäänlaisia kuvataidekouluja. Siksi hieman naivistinen tyyli ensin sai aikaan alentuvaisuuden, mutta sitten se alkoi innostamaan. Haluaisin kokeilla maalausta taas kerran. Kävin taidelukion silloin joskus, mutta kaikki piirtäminen ja maalaus loppui sen jälkeen, koska olin niin tympääntynyt siihen. Suureksi osaksi tympääntyneisyys johtuu siitä, että asetan itselleni niin kovat paineet tehdä suuremmoinen taideteos, jota kaikki tulevat ihailemaan toiselta puolen Suomea. Tiedän, että on aivan järjetöntä hamstrata itselleni tällaisia paineita, mutta niitä vain tulee. Kuitenkin tänään katsellessani puolalaista kansantaidetta, tunsin kipinän alkaa maalata, koska taiteellisen ihmisen ei ole pakko osata tehdä täydellistä työtä. Taide ei ole sitä, että kaikkea kuvataan täydellisen tarkasta, eikä myöskään sitä, että maalia roiskitaan sattumanvaraisesti kankaalle.Taide on sitä, mikä kumpuaa ihmisen sisältä; prosessi, jonka aikana ihminen oppii ja kehittyy. Taide on jokaisen yksilön kokemus, kun hän tekee työtään.

Taide-käsitys on jokaisella ihmisellä erilainen, joten vastalauseita ja myöntöääniä tulee varmasti jokaiselta. Mutta tärkein idea tässä tekstissä on se, että haluan maalata. Ehkä jossain vaiheessa minulla on aikaakin tehdä sitä. Eikun tukka ylös nutturalle ja kodinhengetärtä esittämään tiskivuoren luokse...

Ametistia ja hopeaa

Muruseni isä tilasi minulta korun tyttärelleen eli Murun sisarpuolelle, joka ei oikein ole tekemisissä Muruseni kanssa. Sain erittäin epäselvän kuvauksen kyseisestä neidistä, ja kuvauksen mukaan tulisi tehdä koru. On erittäin vaikea tehdä pelkän lyhyen kuvauksen jälkeen korua täysin tuntemattomalle ihmiselle, mutta se kuuluu toimenkuvaan ilmeisesti. Päätin tehdä siis aivan ympäripyöreää, mutta kuitenkin persoonallista.

Tähän koruun opettelin raeistus-tekniikan, eli ympyrän alaosassa on pieniä hopearakeita juotettuna kiinni. Ihastuin tähän tekniikkaan! Ei se helppoa ole, varsinkin kun on kotosalla huonot valot ja enimmillään millisiä rakeita kun viilalla hioo tasaiseksi pohjasta, niin rakeet pyörivät lattialla.

Ympyrän keskellä ja niskan koristeena on ametistihelmet. Ametistien pitäisi parantaa juoppoutta vanhan tietämyksen mukaan, mutta eipä sillä nykyaikana ole merkitystä. Tai onhan niitä ihmisiä, jotka uskovat kivien parantaviin voimiin, enkä ala kyseenalaistamaa toisten uskoa. Jokainen saa uskoa mihin haluaa, kunhan ei vahingoita toisia. Eikä tilauksen tekijän tytärkään taida paljoa häppää juoda, kun kerran urheilee (sen verran sain selvää kuvauksesta).

Ketjun punoin 0,8 hopealangasta. Mielestäni massiivinen ketju on kauniimpi kuin sellainen ihan ohut kultakauppa-ketju. Pahimmillaan ohut ketju jää kaulan juonteisiin piiloon. Kultakauppiaat verottavat kyllä törkeän paljon ketjuista, joten massiiviset ketjut jäisivät heiltä kauppoihin. Pienenä vinkkinä: ostin tuota hopealankaa noin 6 euroa/metri...

Ilta-aurinko alkaa laskemaan siihen malliin, että täytyy valmistautua seuraavaan päivään. Taidan ostaa huomenna pakastimeen 10 kiloa mansikkaa! Joskus nuorena unelmoin ostavani isona pakkaseen ainakin 20 kiloa mansikkaa joka vuosi, mutta silloin nuorena niitä ei tarvinnut maksaa omasta pussista. Onneksi vaapukat ja mustikat saan poimittua ilmaiseksi metsästä!

Helmitöitä

 Netti on ollut katkolla jostain kumman syystä. Tänään mies ähisi ja puhisi sen kimpussa useamman tunnin, joten nyt on jonkinlainen tasapainotila saatu syntymään. Samalla päätin yrittää käyttää omaa ikivanhaa konettani, jotta saisin lisättyä muutaman kuvan. Ja se jopa toimii! Räppäsin joskus kesällä kännykällä näistä helmitöistä todella tummat kuvat, mutta saahan näistä jotenkin selvää.

Nämä kaikki on tehty tohon 11/0 helmistä. Korvakorujen kiekurat on netistä katsottu malli, mutta muut ovat omasta päästäni.

Itse pidän valkosinisestä "sinivuokot lumella"- rannekorusta. Ylipäätään kaikki kukat ovat minusta kivoja. Niitä pitäisi joskus tehdä lisää, kunhan toisen ranteen kipuilu hellittäisi. Teen vielä yhden asiakastyön, jonka jälkeen ranteeni saa lepäillä rauhassa. Ajattelin alkaa piirtelemään iltapuhteikseni, koska en osaa katsella televisiota tekemättä mitään.


Kohta pitäisi lähteä uittamaan koiria. On niin tajuttoman kuuma, että

eilenkin skipattiin lenkki ja vietiin pojat uimaan. Cockeri on niin mieletön vesipeto, että hän ei muista koirista välitä, kunhan saa noutaa lelua. Eilenkin oli ranta täynnä koiria, mutta ei, Joe ei välitä muusta kuin lelujen noudosta. Niin hemaiseva tyttökoira yritti vikitellä Joea leikkimään, mutta raasu sai vain välinpitämättömän katseen. Mutta auta armias, jos joku yritti ottaa lelun suusta! Silloin muristiin niin urhoollisesti rikki piesty lelu suussa, että ei sitä kukaan voi vakavasti ottaa!

Rannalla oli myös todella majesteettinen isovillakoira. Vuoden ikäinen jätti loikki ja pomppi koko pienen aitauksen läpi kolmella loikalla. Oli todella komea koira, kun juoksuaskel oli majesteettinen ja näyn kruunasi pöyheä leijonanharja, joka oli silmiltä otettu pois ponkkareilla ja pinneillä. Joskus ennen rakasta cockeriani ajattelin koiraksi pientä villakoiraa. Nyt silmissä siintää vähän isompi villis kaukaisessa tulevaisuudessa. Juuri nyt on kuitenkin hyvä näin, pieni rakastava cockeri kainalossa, joka puhuu ja pussaa sydän täynnä iloa ja rakkautta!

Sammalakaattisormus

 
 

Kesäloma vierii eteenpäin hurjaa vauhtia. Kaikkea puuhaa on todella paljon, mutta vastaavasti koruja ei pääse tekemään, koska työpiste puuttuu. Harmi, koska serkku on tilannut itselleen korvikset. Pitää varmaan kehitellä jonkinlainen väliaikainen työpiste itselleni.

Tässä on pari kuvaa koulussa tekemästäni sammalakaattisormuksesta. Meidän piti tehdä neljä sormusta koulun omaan kauppaan. Tai alunperin viisi, mutta opettaja ei antanut kuin neljä kiveä. Kaksi sormusta sai istutusvaiheessa säröjä ja kaksi onnistui. Tästä sormuksesta repesi pohjan sauma istutuksessa, mutta se ei haitannut, koska päätin lunastaa tämän itselleni. Lisäksi pohjan repeämä ei näy päällepäin eikä koru siitä sen enempää rikkoonnu.

Saimme itse ehdottaa opettajalle ne kivilajit, joista haluaisimme sormuksen tehdä. Opettaja jakoi kivet siten, että tulisi mahdollisimman monipuolinen valikoima eri kiviä. Itse valitsin siis sammalakaatin ja rutiilikvartsin. Rutiilikvartsi on todella sälöistä, joten toinen niistä kivistä sälähti rikki istutuksessa. Sitä kiveä en enää istuta vapaaehtoisesti yhtään mihinkään!

Sammalakaatin valitsin siksi, koska pidän vihreästä. Nimensä mukaisesti se muistuttaa sammalta, sillä siinä on vihreitä juovia ja se on osittain läpinäkyvä ja läpikuultava. Tässä nimenomaisessa kivessä on vielä valkoinen läikkä, josta pidän todella paljon.

Tästä koulun tehtävästä opin ainakin sen, että istutuksessa parhaimpia kiviä on tiiviit ja kovat kivet: ne eivät sälöile tai muutoinkaan käyttäydy arvaamattomasti istutuksessa ja muussa työstämisessä. Jaspikset ovat tässä suhteessa todella hyviä kiviä. Lisäksi jaspiksissa on kauniit ja vahvat värit.

Pitää kai hiljalleen vaivautua päivän puuhiin. Tänään olisi tiedossa siivousta. Eilen karstasin lapukan, josta lähti puoli muovikassillista karstaa. Poika päätti vielä kieriä kuin possu omassa karvakasassaan. Nyt osa karvoista on kiinni vielä matossa, joten sitä siis imuroimaan!

Tsaroiittia ja hopeaa

Vihdoin viimein useiden tuskaisten yritysten ja kahden eri tietokoneen avulla sain lisättyä tänne kuvan! Luonnollisesti se ei ole tietenkään se laadultaan parempi kuva, jonka halusin alunperin ladata tänne. Mutta minusta on kiva, että sain edes jonkin kuvan tekstiä piristämään!

 

 

Tässä on koulussa tekemäni tilaustyö: rakas mammani tilasi itselleen korusetin. Esittelin varastostani eri kiviä ja tästä kivestä hän erityisesti piti. Kyseessä on tsaroiitti, joka on hieman haperoa ja siksi melko jännittävää työstää. Kivenä tämä ei ole parasta laatua, mutta en halunnut pulittaa kymppejä kalliista tsaroiitista, josta en tiennyt mitä tulisin tekemään. Kivi kesti kuitenkin istutuksen iskut, joten se ajoi asiansa.

Eilen päättyi koulu tältä lukuvuodelta. Saatiin tikkarit mieheen ja lisäksi sain stipendin, koska opinnot ovat edenneet hyvin. Itse toivoisin että ne etenesivät vielä nopeammin, mutta laiskuudesta ei voi syyttää muita kuin itseään. Tänään onkin työpäivä, ja menen markkinoimaan muutamaa koruani, jotta saisin ne myyntiin. Onneksi tarvitsee olla vasta kymmeneltä paikalla. Nyt on ollut mukava aamu, kun on saanut rauhassa selata uusimmat uutiset ja juoda ison kupin kahvia. Hyvää aurinkoista ja erittäin lämmintä huomenta kaikille!

Tauon jälkeen

Sairastumisesta toipumiseen on mennyt yllättävän kauan aikaa. Vieläkin yskittää kovassa rasituksessa. Mitään kovin suurta ei ole tullut edes väkerrettyä, kun laiskottelusta tuli tapa. Nyt tutut energiapuuskat ovat palaamassa.

Helmitöissä olen hiljalleen tehnyt sinivuokot lumessa- aiheista korua. Ajattelin saada sen tänään tai huomenna valmiiksi, koska eilen tilasin uusia helmiä Helmidelistä. Olisipa siellä vieläkin enemmän valikoimaa! Tosin pienemmissä valikoimissa ei tule tuhlattua niin paljoa rahaa. Harmittamaan jäi vain se, että mustaa saa vain pienimmissä mahdollisissa pakkauksissa. Isommat pakkauskoot olivat loppuneet. Pinkkiä tilasin kolmea eri väriä, joten seuraava työ kummittelee epäilyttävästi pinkkinä. Ajattelin kissa- aihetta, jonka tausta risteilee eri värisinä pinkkeinä. Saa nähdä mitä paperille ilmestyy.

Kissasta saa paljon ideoita kaikkeen: oma kissa on hyvä inspiraation aihe. Kissa tekee ja kokeilee aivan kaikkea ja on täysin hurmaava ja hermoja repivä. Omaan erittäin seurallisen kissan: jos pihalla on puutarhatöissä, niin kissa on takuulla mukana hommissa. Mies puuhasi eilen auton kimpussa ja huusi kuin riivattu kissalle, kun se hyppi auton päällä. Kissan tassuista tulee naarmuja (kuljettaa mukanaan hiekkaa ym.). Vaikka isäni ja veljeni ovat tarkkoja autoistaan, niin valikoin sitten itselleni miehen, joka on hypertarkka auton pinnoista. En sitten oppinut lapsuudesta mitään! :D

Eilen puutarhassa möyriessäni ajattelin poimia pari siruetanaa pihatieltä ja tappaa ne, kun niitä on jo haitaksi asti. Poimin varmaan kuusi litraa niitä hiton etanoita ja heitin kiehuvaa vettä päälle. Että ketutti ja paljon! Niitä on aivan mielettömästi! Pidän siruetanoiden ulkonäöstä ja haluaisin tehdä helmistä rannekorun niistä, mutta eilen tympi ja etoi aivan mahdottomasti tuo etanoiden paljous. Tänään pitää tehdä uusi kierros ja kiehauttaa vettä niille. Syövät mokomat vielä kuunliljat ja muut kukat!

Kukista puheenollen: kultani toi eilen töistä tullessaan minulle kimpun kukkia! Sain valkoisia ruusuja, tumman pinkkeja gerberoita ja violetteja kellokukkia. Ihana värisinfonia! Tähän höveliyteen on hieman syytäkin: mieheltä lähti autosta kilvet ja hän lainaa nyt minun autoani. Itse kökötän täällä maaseudun rauhassa täysin erakoituneena. Kun on mukavaa puuhaa, niin niin paljoa ei kaipaa ihmisten pariinkaan. Tänään on siis tiedossa etanoiden keruuta ja helmitöitä. Ensin työ, sitten huvi; niinhän se sanonta kuuluu. Ihanaa hellepäivää kaikille!

Ihanaa elämää

Ulkona on niin älyttömän kaunis päivä, että mieli palaisi lenkille, puutarhahommiin ym. ym. Harmi vain kun vuosikymmenen flunssa iski toissa päivänä. Korjaan kaikki viime tekstin valitukset: elin silloin terveyteni huippukautta! Nyt on ainakin aikaa tutisevin käsin tehdä helmitöitä.

Teen TOHO:n siemenhelmistä perhosaiheista rannekorua. Rakastan oranssinvärisiä perhosia, koska ne aivan henkivät elämää. Oranssi värinä on muutenkin erittäin voimaannuttava. Syksyllä olen yleensä pirteä kuin peipponen, koska kaikki puut toistavat keltaisen ja oranssin sävyjä. Kaamosväsymys tuleekin vasta joulun jälkeen.

Pääsin taas karkaamaan aiheesta: Teen siis peoyte-tekniikalla noin 3-4cm leveää rannekorua. Ajattelin tehdä samalla kuviolla sinisen työn. Ehkä myös violetinkin, koska värejä piisaa tilauksen johdosta. Virpomasunnuntaina olin ihan mielettömässä sokeri-suklaa -humalassa ja join päälle vielä ison kupin kahvia illalla. Siinä hervottoman onnellisessa olotilassa tilasin sitten lisää siemenhelmiä upeilla väreillä! Suosittelen Helmideli.fi:tä muillekin! Tilauksen jälkeisenä aamuna ihmettelin kyllä että mitä sitä on taas menty tekemään. Onneksi siemenhelmet eivät paljoa maksa.

Tahdon kertoa vielä ihanasta, upeasta, inspiroivasta Pinterestistä. Jos joku ei vielä tiedä, niin pinterest on sivusto, josta saa ihan mielettömästi inspiraatiokuvia ihan jokaisesta aiheesta. Itse käyn ihailemassa erilaisia koruja, kenkiä, eläinkuvia, puutarhoja jne. Etsin usein inspiraatiota peoyte-töihin. Huom! Inspiraatiota, en kopioi! Tälläisessä kunnossa inspiraatiota todella tarvitaan, jotta pystyisi aloittamaan ne helmityöt. Ainoa haittapuoli pinterestissä on se, että olen inspiroinut itseäni jo pari tuntia siellä pinterestissä. Löysin tuhottomasti upeita korkkareita! Jopa niin paljon, että vaatimustasoni korkkareiden ulkonäöstä nousi kohtuuttomasti.

Ehkä nyt siirryn sairastamaan helmitöiden pariin. Eilen aloitettu koru on puolessa välissä ja korun värit inspiroivat minua istumaan pöydän ääressä, josta voi ihailla puutarhaa ja suunnitella tulevaa.

Perusongelmia

Niska on jumissa, päätä särkee, sormia kramppaa... Tyypillinen päivä koulun jälkeen. Ergonomisista työasennoista puhuja saa luvan itse kokeilla miten hyvä ergonomia toteutuu, kun oikea käsi filssaa hopeaa noin tuhat kertaa samassa asennossa. Hieroja kommentoi viimeksi, että selkäni on kuin kynnöspeltoa. Tulehtui mokoma selkä moisesta hieronnasta, jonka jälkeen en olekaan uskaltautunut sinne uudestaan.

Onneksi kahvi auttaa moneen vaivaan; nytkin ryystän isoa mukillista höyryävää ja aromaattista jumalattoman pahaa kahvia. Kahvinkeitto on taitolaji: joillakin se taito on, toisilla ei ole. Mies kun keittää kahvia, niin siitä tulee sametin pehmeää elämän nektaria. Omaa sumppiani ei kukaan muu suostu juomaan pelkän nautinnon takia.

Koulun jälkeinen olotila on yhtä möllötystä: Mitähän sitä tekisi? Auto on imuroimatta, pyykit kasattava, helmitöitä tehtävä, kauppakassi ommeltava... Tekemistä riittää loputtomiin, mutta hankalin homma on valita se, mitä tekee.

Onneksi sain tämän päiväisen perushomman tehtyä: lähetin tilaustyön matkaan. Kummieno tilasi rouvalleen hopeasormuksen, jossa on kolmionmuotoisia kiviä. Tuskalla ja vaivalla hioin kolme sodaliittia kolmioiksi, jotka ovat noin puolen pikkurillin kynnen kokoisia. Yhtä tuskalla tein istutusosat niihin ja juotin ne kiinni sormukseen. Sormuksesta tuli loppujen lopuksi ihan hieno, toivottavasti tilaajakin tykästyisi siihen.

Yritin lisätä kuvan sormuksesta tähän, mutta eipähän tuo oikein onnistunut. Tietotekniikka on hieno juttu, mutta joskus toivoisin että se olisi hieman helpompi käyttää. No, otetaan kuppi kahvia!