Vielä viikko pari, ja sitten on näytön paikka! Siis kirjaimellisesti minulla on viimeinen näyttö eli lopputyö. Enemmän tai vähemmän kuumeisesti olen pohtinut ja päätäni seinään hakannut, että mitä ihmettä minä teen!? Rintakoru vai kaulakoru vai peräti ihan vain koriste-esine. Mistä minä sen teen? Millaisen minä teen?
Kaksi ja puoli vuotta koulua, mutta sormi suussa olen edelleen. Taitoa on jonkun verran, mutta kun pitäisi vielä inspiroituakin tekemään sarja. Viime kesänä suunnittelin korun jo valmiiksi, ja kouluun tullessa opettaja kertoi, että koruja pitää olla viisi saman tyyppistä kappaletta ja että materiaalit ovat sitten messinki ja graniitti, joskin jos haluaa lunastaa yhden itselleen, niin sen voi tehdä arvokkaammista materiaaleista. Siinä tilanteessa tuntui kuin joku olisi läväyttänyt avokämmenellä poskelle!
Perinteisesti lopputyöhön kuuluu henkilö, jonka tuotoksista haetaan inspiroitumista. Tänä vuonna se henkilö ei saa olla koruntekijä, mutta hänen pitää olla tunnustettu suomalainen taidekäsityöläinen. Itsehän en oikein tästä suomalaisesta muotoilusta innostu, joten itku meinasi tulla etsiessäni sopivaa kandidaattia. Selattuani läpi valkean ja mitäänsanomattoman skeidan, jota myös suomalaiseksi muotoiluksi kutsutaan, alkoi pilkottaa hieman väriä. Lähemmäksi päästyäni löysin värien ilotulitusta, muotojen kujeilua ja puhdasta ihanaa lapsenmielisyyttä! Löysin Kustaa Saksen: http://www.hugoandmarie.com/artists/kustaa-saksi
Nyt pitäisi vain löytää yhteistä säveltä muotokielen suhteen. Valmiissa tuotteessa pitäisi olla samantyylistä henkeä kuin on inspiraatiohenkilön töissä. Oma muotokieleni on verrattain simppeliä, joten on hieman haastavaa saada yhtä räiskyviä aikaansaannoksia kuin Kustaa Saksella. Sinänsä on harmillista, että koulutuksen kuvaamataidon puoli oli silkkaa turhuutta. Siinä ei mitenkään rohkaistu tekemään mitään muuta kuin kokeilemaan eri tekniikoita. Olisi ollut kivaa, jos olisi tehty tällaisia inspiroitumistehtäviä. Mutta ammattikoulussahan ei liikoja saa vaatia oppilailta, saattaa vielä jonkun herkkä itsetunto romahtaa, kun omalla ajalla käsketään etsimään inspiraationlähteitä ja siinä suunnittelemaan koru- tai vaatesarja. Voi herranlettas!
Epäilen, että muutamalla lopputyön suorittajalla ensi keväänä on sormi suussa vielä enemmän kuin minulla. Mutta nyt on aika ottaa sormi pois suusta, laittaa kynä käteen ja alkaa tuhertelemaan luonnoksia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti