Tänä talvena opettelin tekemään kirjoneuleita. Olen aiemminkin sitä yrittänyt opetella, mutta olen kokenut sen erittäin hankalaksi. Tällä kertaa lainasin kirjastosta pari opusta kirjoneuleista, ja tuotoksiksi tuli kivat lapaset sekä pitkävartiset villasukat. Molemmat on tehty seitsemän veljestä-langasta.
Näiden sukkien kuvio on kuulemma perinteistä shetland-saarten kuviota. Yläreunaan tein hieman valepalmikointia, mikä ei loppupeleissä hirveästi vaikutusta tee; kuvio vie niin paljon huomiota, että parempi on tehdä perinteistä kaksi oikein-kaksi nurin -neylettä.
Kunhan ensin opettelee perusteet, niin sitten kuvioita voi jo itsekin suunnitella. Pinterestistä löytyy upeita kettu- ja pöllöaiheita, jotka ovat kovin suosittuja nuorison keskuudessa. Suunnitteluun tarvitaan vain tiheäruutuista paperia, värikyniä, aikaa ja mielikuvitusta. Ehkäpä se on minun ensi syksyn projektini, saa nähdä.