tiistai 17. kesäkuuta 2014

Sammalakaattisormus


 
 

Kesäloma vierii eteenpäin hurjaa vauhtia. Kaikkea puuhaa on todella paljon, mutta vastaavasti koruja ei pääse tekemään, koska työpiste puuttuu. Harmi, koska serkku on tilannut itselleen korvikset. Pitää varmaan kehitellä jonkinlainen väliaikainen työpiste itselleni.

Tässä on pari kuvaa koulussa tekemästäni sammalakaattisormuksesta. Meidän piti tehdä neljä sormusta koulun omaan kauppaan. Tai alunperin viisi, mutta opettaja ei antanut kuin neljä kiveä. Kaksi sormusta sai istutusvaiheessa säröjä ja kaksi onnistui. Tästä sormuksesta repesi pohjan sauma istutuksessa, mutta se ei haitannut, koska päätin lunastaa tämän itselleni. Lisäksi pohjan repeämä ei näy päällepäin eikä koru siitä sen enempää rikkoonnu.

Saimme itse ehdottaa opettajalle ne kivilajit, joista haluaisimme sormuksen tehdä. Opettaja jakoi kivet siten, että tulisi mahdollisimman monipuolinen valikoima eri kiviä. Itse valitsin siis sammalakaatin ja rutiilikvartsin. Rutiilikvartsi on todella sälöistä, joten toinen niistä kivistä sälähti rikki istutuksessa. Sitä kiveä en enää istuta vapaaehtoisesti yhtään mihinkään!

Sammalakaatin valitsin siksi, koska pidän vihreästä. Nimensä mukaisesti se muistuttaa sammalta, sillä siinä on vihreitä juovia ja se on osittain läpinäkyvä ja läpikuultava. Tässä nimenomaisessa kivessä on vielä valkoinen läikkä, josta pidän todella paljon.

Tästä koulun tehtävästä opin ainakin sen, että istutuksessa parhaimpia kiviä on tiiviit ja kovat kivet: ne eivät sälöile tai muutoinkaan käyttäydy arvaamattomasti istutuksessa ja muussa työstämisessä. Jaspikset ovat tässä suhteessa todella hyviä kiviä. Lisäksi jaspiksissa on kauniit ja vahvat värit.

Pitää kai hiljalleen vaivautua päivän puuhiin. Tänään olisi tiedossa siivousta. Eilen karstasin lapukan, josta lähti puoli muovikassillista karstaa. Poika päätti vielä kieriä kuin possu omassa karvakasassaan. Nyt osa karvoista on kiinni vielä matossa, joten sitä siis imuroimaan!

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Tsaroiittia ja hopeaa

Vihdoin viimein useiden tuskaisten yritysten ja kahden eri tietokoneen avulla sain lisättyä tänne kuvan! Luonnollisesti se ei ole tietenkään se laadultaan parempi kuva, jonka halusin alunperin ladata tänne. Mutta minusta on kiva, että sain edes jonkin kuvan tekstiä piristämään!
 
 

Tässä on koulussa tekemäni tilaustyö: rakas mammani tilasi itselleen korusetin. Esittelin varastostani eri kiviä ja tästä kivestä hän erityisesti piti. Kyseessä on tsaroiitti, joka on hieman haperoa ja siksi melko jännittävää työstää. Kivenä tämä ei ole parasta laatua, mutta en halunnut pulittaa kymppejä kalliista tsaroiitista, josta en tiennyt mitä tulisin tekemään. Kivi kesti kuitenkin istutuksen iskut, joten se ajoi asiansa.

Eilen päättyi koulu tältä lukuvuodelta. Saatiin tikkarit mieheen ja lisäksi sain stipendin, koska opinnot ovat edenneet hyvin. Itse toivoisin että ne etenesivät vielä nopeammin, mutta laiskuudesta ei voi syyttää muita kuin itseään. Tänään onkin työpäivä, ja menen markkinoimaan muutamaa koruani, jotta saisin ne myyntiin. Onneksi tarvitsee olla vasta kymmeneltä paikalla. Nyt on ollut mukava aamu, kun on saanut rauhassa selata uusimmat uutiset ja juoda ison kupin kahvia. Hyvää aurinkoista ja erittäin lämmintä huomenta kaikille!

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Tauon jälkeen

Sairastumisesta toipumiseen on mennyt yllättävän kauan aikaa. Vieläkin yskittää kovassa rasituksessa. Mitään kovin suurta ei ole tullut edes väkerrettyä, kun laiskottelusta tuli tapa. Nyt tutut energiapuuskat ovat palaamassa.

Helmitöissä olen hiljalleen tehnyt sinivuokot lumessa- aiheista korua. Ajattelin saada sen tänään tai huomenna valmiiksi, koska eilen tilasin uusia helmiä Helmidelistä. Olisipa siellä vieläkin enemmän valikoimaa! Tosin pienemmissä valikoimissa ei tule tuhlattua niin paljoa rahaa. Harmittamaan jäi vain se, että mustaa saa vain pienimmissä mahdollisissa pakkauksissa. Isommat pakkauskoot olivat loppuneet. Pinkkiä tilasin kolmea eri väriä, joten seuraava työ kummittelee epäilyttävästi pinkkinä. Ajattelin kissa- aihetta, jonka tausta risteilee eri värisinä pinkkeinä. Saa nähdä mitä paperille ilmestyy.

Kissasta saa paljon ideoita kaikkeen: oma kissa on hyvä inspiraation aihe. Kissa tekee ja kokeilee aivan kaikkea ja on täysin hurmaava ja hermoja repivä. Omaan erittäin seurallisen kissan: jos pihalla on puutarhatöissä, niin kissa on takuulla mukana hommissa. Mies puuhasi eilen auton kimpussa ja huusi kuin riivattu kissalle, kun se hyppi auton päällä. Kissan tassuista tulee naarmuja (kuljettaa mukanaan hiekkaa ym.). Vaikka isäni ja veljeni ovat tarkkoja autoistaan, niin valikoin sitten itselleni miehen, joka on hypertarkka auton pinnoista. En sitten oppinut lapsuudesta mitään! :D

Eilen puutarhassa möyriessäni ajattelin poimia pari siruetanaa pihatieltä ja tappaa ne, kun niitä on jo haitaksi asti. Poimin varmaan kuusi litraa niitä hiton etanoita ja heitin kiehuvaa vettä päälle. Että ketutti ja paljon! Niitä on aivan mielettömästi! Pidän siruetanoiden ulkonäöstä ja haluaisin tehdä helmistä rannekorun niistä, mutta eilen tympi ja etoi aivan mahdottomasti tuo etanoiden paljous. Tänään pitää tehdä uusi kierros ja kiehauttaa vettä niille. Syövät mokomat vielä kuunliljat ja muut kukat!

Kukista puheenollen: kultani toi eilen töistä tullessaan minulle kimpun kukkia! Sain valkoisia ruusuja, tumman pinkkeja gerberoita ja violetteja kellokukkia. Ihana värisinfonia! Tähän höveliyteen on hieman syytäkin: mieheltä lähti autosta kilvet ja hän lainaa nyt minun autoani. Itse kökötän täällä maaseudun rauhassa täysin erakoituneena. Kun on mukavaa puuhaa, niin niin paljoa ei kaipaa ihmisten pariinkaan. Tänään on siis tiedossa etanoiden keruuta ja helmitöitä. Ensin työ, sitten huvi; niinhän se sanonta kuuluu. Ihanaa hellepäivää kaikille!